Oldusin maailma oli rauhaisa ja kukoistava. Sen hedelmällisiä maita ei sota ollut runnellut, ja väki oli onnellista.

Tämän rauhan ei kuitenkaan ollut määrä kestää. Eräänä kohtalokkaana päivänä ilmaantui salaperäinen muukalainen tuoden vakavaa varoitusta tulevasta. Eräänä päivänä, väitti profeetta, paha pimeys laskeutuisi Oldusin ylle ja toisi muassaan tuhoa ja epätoivoa.

Profeetta matkasi maata etsien lujatahtoisia sotureita valmistautuakseen tähän suureen katastrofiin. Näiden esitaistelijoiden haltuun hän uskoi Kuution, valtavan mahdin sisältävän jalokiven, joka auttaisi heitä tulevassa taistelussa.

Kauan tämän jälkeen, kun varoitus oli jo miltei vaipunut unohduksiin, Oldus alkoi muuttua. Sen tyynet meret kävivät rajuiksi, kiskoen saaria aaltojen alle; taivaalta satoi salamoita, jotka hävittivät alapuoliset maat. Sen vuoret purkautuivat lyöden liekkiä ja maata piiskasivat raa’at, purevat tuulet.

Battle scene

Ikuisuudelta tuntuvan ajan vallitsi pimeys. Oldusin kansa rukoili loppua synkkyydelle, mutta kun sen aneluun vastattiin, se ei tapahtunut niin kuin se oli toivonut. Läpitunkeva sininen valo repäisi aukon varjoihin ja säteiden lomasta ilmaantui lukuisia petoja ja hirviöitä.

Kun kaikki toivo vaikutti olevan mennyttä, profeetan valituilleen antamat Kuutiot, jotka olivat periytyneet sukupolvelta toiselle, alkoivat hehkua energiasta. Mutta vaikka osa käytti niiden voimaa vastustaakseen pimeyttä, toiset toteuttivat Kuutioilla omia itsekkäitä halujaan.

Taistelulinjat oli vedetty. Kukoistaisiko Oldus vielä kerran vai alistuisiko se Pimennyksen kauhuille?

Sodankäynnin säännöt

battle

Ennen kuin astut taistelukentälle, sinun täytyy valita kolme taistelijaa, jotka tunnetaan johtajina. Johtajat, joiden nimen vieressä näkyy sininen jousisymboli, erikoistuvat pitkän kantaman hyökkäyksiin.
Punaisella miekkasymbolilla merkityt johtajat erikoistuvat lähitaisteluun.

Johtajasi vahvistuvat jokaisen voittamansa vihollisen myötä ja nousevat tasoja, kunnes saavuttavat maksimitason 10. Vihollisten kukistamisesta saa myös quarkia, jota käytetään sotilaiden värväämiseen armeijaasi.

Voittaaksesi taistelun sinun on tuhottava vastustajasi Tukikohtatorni (Base Tower).

Resurssien kerääminen on oleellista onnistumisen kannalta. Resursseja kerätään puista ja niiden avulla voi rakentaa torneja, jotka puolustavat maitasi ja suovat armeijallesi tukikykyjä. Nostamalla johtajiesi tasoa saat käyttöösi erityyppisiä torneja.

Dark Eclipse -peliä voi pelata joko langattomalla DUALSHOCK®4-ohjaimella tai enintään kahdella PlayStation®Move-liikeohjaimella.

DUALSHOCK®4-ohjaus (vasenkätinen/oikeakätinen)

Liikuta taistelukenttää/karttaa vaakasuunnassa: V-näppäin / S-näppäin (pidä painettuna)
Käännä taistelukenttää/karttaa: V-näppäin / S-näppäin (kaksoisnapautus)
Liikuta taistelukenttää/karttaa pystysuunnassa: X-näppäin / A-näppäin (pidä painettuna)
Kalibroi kamera uudelleen: OPTIONS-näppäin (pidä painettuna)
Katso tiedot: Z-näppäin / F-näppäin
Lopeta peli: Z-näppäin / F-näppäin (pidä painettuna)
Nappaa johtajakuvake: W-näppäin / R-näppäin (pidä painettuna)
Käytä torni-/puu-/sotilaskuvakkeita: C-näppäin / D-näppäin
Käytä aktiivista kykyä: Pidä W-näppäin painettuna ja paina C-näppäintä / Pidä R-näppäin painettuna ja paina D-näppäintä
Teleporttaa takaisin tukikohtaan (ollessasi tornin vieressä): C-näppäin / D-näppäin

PlayStation®Move-ohjaus

Liikuta taistelukenttää/karttaa vaakasuunnassa: T-näppäin (pidä painettuna)
Käännä taistelukenttää/karttaa: T-näppäin (kaksoisnapautus)
Liikuta taistelukenttää/karttaa pystysuunnassa: A-näppäin (pidä painettuna)
Kalibroi kamera uudelleen: START-näppäin (pidä painettuna)
Katso tiedot F-näppäin
Lopeta peli: F-näppäin (pidä painettuna)
Nappaa johtajakuvake: [T] (pidä painettuna)
Käytä torni-/puu-/sotilaskuvakkeita: D-näppäin
Käytä aktiivista kykyä: Pidä [T]-näppäin painettuna ja paina D-näppäintä
Teleporttaa takaisin tukikohtaan (ollessasi tornin vieressä): D-näppäin

tower

Tornit näyttelevät elintärkeää roolia taistelun hallitsemisessa. Tukikohtatornisi (Base Tower) on tärkein etusi – jos se kaatuu, taistelu on ohi, olivat johtajasi miten vahvoja tahansa.

Tukikohtatornisi lisäksi on viisi muuta tornia, joita voit rakentaa. Kunhan liittolaisjohtaja on lähistöllä, nämä tornit hyökkäävät kaikkien vihamielisten yksiköiden kimppuun omalla vaikutusalueellaan ja auttavat samalla armeijoitasi omilla erikoiskyvyillään.

Tiettyjen tornien rakentamista varten johtajiesi yhteenlasketun tason täytyy olla tarpeeksi suuri. Tämän lisäksi torneja saa olla kartalla kerralla vain rajallinen määrä.

Fast Tower

Nopeustorni (Fast Tower)

Lisää väliaikaisesti läheisten johtajien nopeutta. Tätä seuraa latausvaihe.

Rakentamisen tasovaatimus: taso kolme. Rakennuskustannukset: kolme resurssia. Enimmäismäärä: 5

Näkötorni (Vision Tower)

Sallii nähdä sodan usvan läpi. Tätä seuraa latausvaihe.

Rakentamisen tasovaatimus: taso yhdeksän. Rakennuskustannukset: neljä resurssia. Enimmäismäärä: 4

Vision Tower
Hindrance tower

Hidastustorni (Hindrance Tower)

Hidastaa automaattisesti väliaikaisesti läheisten vihollisjoukkojen liikkumisnopeutta. Tätä seuraa latausvaihe.

Rakentamisen tasovaatimus: taso 12. Rakennuskustannukset: viisi resurssia. Enimmäismäärä: 3

Elvytystorni (Revival Tower)

Elvyttää automaattisesti läheiset johtajat. Tätä seuraa latausvaihe.

Rakentamisen tasovaatimus: taso 18. Rakennuskustannukset: kahdeksan resurssia. Enimmäismäärä: 2

Revival Tower
Taming Tower

Kesytystorni (Taming Tower)

Käännyttää kukistamasi Syöjät (Eater) puolellesi, joskin niiden elinvoima hiipuu hiljalleen. Tekee myös lisävahinkoa vihollisille.

Rakentamisen tasovaatimus: taso 24. Rakennuskustannukset: 12 resurssia. Enimmäismäärä: 1

Kun olet rakentanut kaikki viisi tornityyppiä, tukikohtatornisi hyökkää suoraan vihollisen tukikohtatornin kimppuun.

Torneja voi rakentaa asetuskohtiin, kunhan sotilaasi tuovat tarpeeksi resursseja. Et voi rakentaa asetuskohtaan enempää kuin yhden tornin, etkä voi rakentaa tornia asetuskohtaan, jonka vieressä on jo torni.

Characters in action

Pimennyksen jälkeen Oldusiin on ilmaantunut voimakkaita olentoja ja hurjia petoja. Jos aiot menestyä taistelukentällä, sinun täytyy kutsua palvelukseen vahvimpia sotureita, joita on koskaan nähty.

Ainutlaatuisten ominaisuuksiensa lisäksi jokaisella johtajalla on yksi aktiivinen kyky ja yksi passiivinen kyky. Nämä kyvyt voivat kääntää taistelun kulun ja varmistaa voiton tappion kynnykselläkin.

Sankarit

Sakura

Sakura (unlockable)

Milzaryan prinsessa Sakuraa käskettiin poistumaan turvaan kaupungista Pimennyksen aikana. Sakura kieltäytyi hylkäämästä kansaansa, hankki Kuution voiman ja palasi johtamaan taistelua.

Aktiivinen kyky: Teräkukka (Blossom Blade). Sakura siirtyy välittömästi kohdesijaintiin, missä hän suorittaa kieppuvan miekkahyökkäyksen. Hyökkäys vahingoittaa kaikkia vihollisia, joihin se ulottuu.

Passiivinen kyky: Innoitus (Inspiration). Vihollisjohtajien kukistaminen pienentää aktiivisen kyvyn latausaikaa.

Asuka

Synnynnäinen selviytyjä Asuka varttui Milzaryan slummeissa. Koettuaan Pimennyksen Asuka päätti liittyä Sakuran seuraan vastustamaan suurta uhkaa.

Aktiivinen kyky: Salaman nopeus (Lightning Speed). Asuka luo tuulesta energiakentän ja viskaa sen kohdealueelle. Kaikki liittolaiset vaikutusalueella saavat lisää nopeutta hyökkäyksiinsä ja liikkumiseen.

Passiivinen kyky: Mukautuva asento (Adaptive Stance). Asuka saa lisää liikkumisnopeutta, jos samalla alueella oleva vihollisjohtaja käyttää aktiivista kykyään.

Asuka
Kensoon

Kensoon

Hyväntekijäperheen adoptoima Kensoon eli suurimman osan elämäänsä mukavasti. Kaikki muuttui Pimennyksen jälkeen. Kensoon päätti selvittää totuuden katastrofin takana ja lähti löytöretkelle.

Aktiivinen kyky: Jänteen katkaisu (Hamstringer). Kensoon vahingoittaa läheisiä vihollisia ja pienentää hetkeksi heidän liikkumisnopeuttaan.

Passiivinen kyky: Metsästäjä-keräilijä (Hunter Gatherer). Kensoon ansaitsee resursseja aina, kun kukistaa suuria Syöjiä (Eater).

Dominaattorit

Raina

Hurjimmatkin soturit pakenevat Rainaa. Sukupolvien ajan tämä miekkamies on kukistanut lukuisia vastustajia ja pitänyt heidän kallonsa voitonmerkkeinä – ja varoituksena niille, jotka typeryyksissään tahtoisivat haastaa hänet.

Aktiivinen kyky: Kieppuva viilto (Spinning Slice). Raina käyttää kahta kieppuvaa miekkaansa vahingoittamaan läheisiä vihollisia. Hyökkäyksen osuttua hänen hyökkäysnopeutensa ja -voimansa tehostuvat hetkeksi.

Passiivinen kyky: Viimeinen vastarinta (Last Stand). Raina saa vähemmän vahinkoa ollessaan samalla alueella kuin vihollisjohtaja. Hän saa vielä lisää tehostusta puolustukseensa jokaisesta ylimääräisestä johtajasta alueella.

Raina
Wuntasto

Wuntasto

Wuntasto on omistanut elämänsä valon pyhyydelle jo tuhansia vuosia, ja käyttää sen voimaa puhdistaakseen kadotettuja sieluja ja voittaakseen vihollisia.

Aktiivinen kyky: Laser. Wuntasto ampuu kuolettavan lasersäteen kohdesijaintiin vahingoittaen kaikkia vihollisia sen vaikutusalueella.

Passiivinen kyky: Lyijysinetti (Lead Seal). Jos Wuntasto kukistaa vihollisen, kaikki läheiset vihollisjohtajat hidastuvat hetkeksi.

Ejin

Ejin oli muinoin kaksi erillistä olentoa – kaksi toisiaan vastaan taistelevaa vihamiestä. Mystinen lumous sai heidät kuitenkin yhdistymään. Ejin on eräs Oldusin vaarallisimmista johtajista – kun malttaa olla kinastelematta itsensä kanssa.

Aktiivinen kyky: Kirous (Curse). Ejin heittää loitsun kohdealueelle. Kenttään jääneiden vihollisten liikkumisnopeus pienenee. Loitsun haihduttua viholliset saavat vahinkoa sen perusteella, miten pitkään he olivat kentässä.

Passiivinen kyky: Sielun syönti (Soul Drain). Kukistettuaan vihollisen Ejin syö tämän sielun ja saa tehostusta hyökkäysvoimaansa jokaisesta syödystä sielusta. Jos toista vihollista ei kukisteta lyhyen ajan sisällä, hyökkäysbonus katoaa.

Ejin
Zolf

Zolf

Lukemattomat viholliset ovat kaatuneet Zolfin villin voiman edessä. Silti jokainen voitto jättää hänet tyytymättömäksi. Hän vaeltaa nyt ympäri Oldusia etsien arvoistaan haastajaa, joka tyydyttäisi hänen taistelunhimonsa.

Aktiivinen kyky: Kynsiloikka (Jumping Claw). Zolf loikkaa kohdealueelle ja tekee vahinkoa kaikille siellä oleville vihollisille sekä pökerryttää heidät hetkeksi.

Passiivinen kyky: Vaikeasti tapettava (Unkillable). Jos vihollinen osuu Zolfiin hyökkäyksellä, joka vähentäisi hänen elinvoimansa nollaan, Zolfista tulee hetkeksi haavoittumaton.

Johtajiesi voiman kasvaessa he voivat värvätä sotilaita armeijaasi tukikohtatornissasi quarkia käyttämällä. Voit nostaa sotilaiden tasoa ja kouluttaa heistä pitkän kantaman taistelun tai lähitaistelun eksperttejä.

Kun sotilaasi on saavuttanut maksimitasonsa, voit värvätä uuden sotilaan. Johtajalla voi olla yksikössään enintään kolme sotilasta.

Taso 1:

Soturi (Warrior)

Sotilaskyky: Sinnikkyys (Forbearance). Yksikön puolustus tehostuu hetkeksi.

Pitkän kantaman spesialistit

Taso 2:

Ritari (Knight)

Sotilaskyky: Väkivalta (Ultraviolence). Yksikkö suorittaa erikoishyökkäyksen, joka tekee suurempaa vahinkoa viholliselle.

Red Knight

Taso 3:

Blue Swordmaster

Miekkamestari (Sword Master)

Sotilaskyky: Läpäisy (Penetration). Yksikkö suorittaa erikoishyökkäyksen, joka tekee suurempaa vahinkoa viholliselle.

Panssariritari (Armor Knight)

Sotilaskyky: Läpäisemättömyys (Impenetrability). Yksikkö pienentää hetken ajan vahinkoa, jota sen ryhmä saisi pitkän kantaman hyökkäyksistä.

Red Armour Knight

Taso 4:

Blue Berserker

Raivopää (Berserker)

Sotilaskyky: Hajoitus (Diffuseness). Yksikkö tekee hyökkäyksen, joka vahingoittaa kaikkia vihollisia vaikutusalueella. Lisäksi se pienentää vahinkoa, jonka ryhmä saisi pitkän kantaman hyökkäyksistä.

Vartija (Guardian)

Sotilaskyky: Epäitsekkyys (Selflessness). Kun yksikön johtajan elinvoima laskee nollaan, yksikkö uhraa itsensä palauttaakseen johtajansa kuolleista – täyteen taistelukuntoon.

Red Guardian

Lähitaisteluspesialistit

Taso 2:

Archer

Jousiampuja (Archer)

Sotilaskyky: Armottomuus (Relentlessness). Yksikön hyökkäysnopeus tehostuu hetkeksi.

Taso 3:

Liekkivelho (Flame Wizard)

Sotilaskyky: Hehku (Incandescence).
Yksikkö suorittaa erikoishyökkäyksen, joka aiheuttaa osuttuaan lisävahinkoa hetken ajan.

Flame Wizard
highpriest_blue

Ylipappi (High Priest)

Sotilaskyky: Parannus (Restorativity). Yksikkö parantaa läheisiä yksiköitä, joiden elinvoima on vähissä.

Taso 4:

Kiväärimies (Machine Gunner)

Sotilaskyky: Verkkaisuus (Sluggishness). Yksikkö ampuu hyökkäyksen, joka pienentää kohteen liikkumisnopeutta hetkeksi.

Machine Gunner
Necromancer

Kuolleiden manaaja (Necromancer)

Sotilaskyky: Kaitselmus (Providence). Yksikkö heittää loitsun, joka parantaa kaikkia liittolaisia kohdealueella. Lisäksi loitsu tehostaa kohdeyksikön puolustusta hetken ajan.

tips

Kotikenttäetu

Jos johtaja on lähellä tornia, häntä tukevat sotilaat elvytetään automaattisesti, jos he kaatuvat taistelussa. Mitä korkeammat tornin rakennuskustannukset ovat, sitä nopeammin sotilaat palautetaan henkiin.

Operaatio: Ihmiskilpi

Syöjät (Eater) hyökkäävät aina ensin sotilaiden kimppuun ja jättävät johtajat myöhemmäksi.

Metsät ovat vaarallisia…

Syöjä (Eater) syntyy uudelleen nopeammin, jos se kukistuu lähellä metsäistä aluetta.

Vahvat perustukset

Aktiiviset kyvyt eivät voi vahingoittaa torneja. Sinun on mentävä lähelle rikkoaksesi ne.

Monilla vakoojilla on monta silmää

Kukistetut Syöjät (Eater) tiputtavat näkykiviä (Vision Stone), jotka hälventävät sodan usvaa alueella.

Sotasaalis

Kun vihollinen kukistuu, kaikki läheiset johtajat saavat yhtä suuren osuuden kokemusta.

Kuolettavat olennot

Kartalle ilmestyvien Syöjien (Eater) laji on aina sattumanvarainen, mutta niiden syntymispaikat ja suhteellinen voima ovat aina samat.

Turvaa alue

Jos tornin kimppuun hyökätään, kun se on rakenteilla, siellä olevien resurssien määrä vähenee.

Muutama sana ihanalta lakitiimiltämme

Käyttämällä tätä ohjelmaa hyväksyt lisenssiehdot. Täydet lisenssiehdot löytyvät täältä: www.playstation.com/legal/software-usage-terms/.

Tässä joitakin tärkeimpiä kohtia:

  • Tämän ohjelmistolisenssin myöntää sinulle Sony Interactive Entertainment Europe Limited (toimii Englannissa ja Walesissa yhtiönumerolla 03277793).
  • Noudata lisenssiehtoja. Jos et noudata niitä, voimme päättää lisenssin, mikä tarkoittaa, ettet voi enää käyttää ohjelmaa. Se taas tarkoittaisi, ettet voisi pelata ja pitää hauskaa.
  • Tämä ohjelma on tarkoitettu yksityiseen käyttöön, joten älä käytä sitä kaupalliseen tarkoitukseen ja käytä sitä julkisesti vain meidän tarjoamillamme työkaluilla.
  • Saatat voida käyttää ohjelmaa verkossa.
    • Kun teet niin, sinun on käyttäydyttävä lakia noudattaen, asiallisesti ja toiset huomioon ottaen, ja varmistettava, että kaikki jakamasi materiaali (KTM – eli “Käyttäjän tuottama media”) täyttää nämä samat vaatimukset. Jos kohtaat PlayStation®-yhteisössä sopimatonta käytöstä, ilmoita siitä meille. Lisätietoja ilmoituksen tekemisestä löytyy osoitteesta www.playstation.com/safety.
    • Saatamme käyttää KTM-aineistoasi PlayStation™ Networkissä sekä muissa palveluissamme ja verkkosivuillamme (määrittämäsi yksityisyysasetukset huomioiden), ja sinut merkitään sen omistajaksi (joko Online-tunnustasi tai nimeäsi käyttäen, jos päätät paljastaa sen). Saatamme käyttää sitä myös kaupalliseen tarkoitukseen. Julkaisemalla KTM-aineistoa kerrot meille, että sinulla on kaikki oikeudet sen julkaisemiseen.
    • Saatamme kerätä sinusta tietoja, mikä selitetään tietosuojakäytännössämme: www.playstation.com/legal/PSNTerms.
  • Tämän pelin ikäluokitus perustuu sen sisältöön ja ikäryhmään, jolle sen sisältö soveltuu, ei pelin vaikeustasoon.
  • Jos olet vanhempi tai huoltaja, lue osoitteesta www.playstation.com/safety lisätietoja lapsesi pelikokemuksen räätälöimisestä tämän pelin sekä muiden tuotteidemme ja palveluidemme osalta.


Fields marked with an * are required

PS4-käyttöopaskysely

Arvostamme palautettasi erittäin paljon – se auttaa meitä kehittämään käyttökokemustasi.