Noin kaksi vuotta sitten tuhoisa pandemia levisi koko planeetan ympäri.

Miljoonia kuoli. Sitäkin useammat muuttuivat kauheiksi hirviöiksi, ”friikeiksi”.

Eloonjääneet perustivat leirejä ja alkoivat taistella toisiaan vastaan. Elintarvikkeita ja muita resursseja oli niukasti, joten kohtaamisista tuli usein verisiä.

Sinä olet entinen prätkäkundi, nykyinen palkkionmetsästäjä Deacon St. John.

Tutustu armottomaan maailmaan ja etsi syy elää. Etsi toivoa. Selviydy.

MUUTTUVA MAAILMA

Et voi levätä sekuntiakaan.

Maailma ympärilläsi muuttuu jatkuvasti säätilan ja vuorokaudenajan mukaan.

Friikkien voi olla vaikeampi havaita sinua huonolla säällä.

Villieläimet lähtevät etsimään ruokaa todennäköisemmin vasta auringon laskettua.

Pysy valppaana, sillä lähes kaikki haluavat saada sinut hengiltä.

Deaconin elämä hajosi palasiksi, kun pandemia levisi.

Monet hänen tutuistaan Mongrel MC -prätkäjengistä ovat kadonneet.

Nyt hän toimii palkkionmetsästäjänä ja etsii elintärkeitä resursseja.

Hän on kokenut moottoripyöräilijä ja erittäin taitava aseellisessa taistelussa.

Mutta hän on murtunut mies: epätoivo saa hänet tekemään mitä tahansa pysyäkseen hengissä.

Hänellä ei ole mitään menetettävää, ja väkivallanhimo tekee hänestä hyvin vaarallisen vastustajan.

Muista hyödyntää Deaconin kattava kykypuu, niin saat hänestä entistäkin vahvemman ja taitavamman.

“Joo, se on huono idea… Mutta me tehdään se silti.”

PRÄTKÄLLÄ

Ohjaa/työnnä vasen sauva
Liikuta kameraa oikea sauva
Fokus N näppäin
Jarruta/peruuta W näppäin(peruuta pitämällä painettuna)
Tähtää Q näppäin(pidä painettuna)
Ammu (tähdätessäsi) E näppäin
Ajovalo V suuntanäppäin
Laukaisin X suuntanäppäin
Kaasuta R näppäin(pidä painettuna)
Luisu A näppäin
Nouse kyytiin / kyydistä / lataa F näppäin(nouse kyydistä pitämällä painettuna)
Buusti S näppäin(hold)
Päiväkirja/tavaraluettelo/kartta/taidot kosketusalue

JALAN

Liiku vasen sauva
Kaasuta B näppäin
Liikuta kameraa oikea sauva
Selviytymisnäkö N näppäin
Kiipeä / olkapään vaihto (tähdätessäsi) S näppäin
Lataa F näppäin
Kyyristy/liu’u A näppäin
Vaihda asetta/ erikoisase D näppäin(tap) / (pidä painettuna) for Special
Kieri E näppäin
Tähtää W näppäin(pidä painettuna)
Ammu (tähdätessäsi) / lähitaistelu R näppäin
Selviytymiskiekko Q näppäin(pidä painettuna)
Kiikarit C näppäin
Laukaisin X suuntanäppäin
Parannus Z suuntanäppäin (pidä painettuna)
Taskulamppu V suuntanäppäin
Päiväkirja/tavaraluettelo/kartta/taidot kosketusalue

Ehkä pandemiaan kuolleet olivatkin onnekkaita.

Virus tarttui miljooniin miehiin, naisiin ja lapsiin. Seuraukset olivat tuhoisat.

Heistä kehittyi pikkuhiljaa aivottomia, villejä olentoja… jotka himoitsevat lihaa ja verta.

PARVEILIJAT

Laumoissa liikkuvia olentoja, jotka tutkivat kaikki kovat äänet ja hyökkäävät kimppuusi heti, kun havaitsevat sinut.

MURKUT

Pieniä mutta vaarallisia. Nämä tartunnan saaneet nuorukaiset hyökkäävät todennäköisimmin, jos menet niiden lähelle.

KIRKUJAT

Tapa kirkujat mahdollisimman nopeasti. Niiden korkeat kirkaisut hälyttävät lähellä olevat laumat paikalle.

VALKORUHOT

Nämä friikkien mutaatiot tunnistaa helposti niiden vaaleasta ihosta. Ne ovat yhtä nopeita kuin parveilijat, mutta paljon vahvempia.

MURSKAAJAT

Lajinsa jättiläisiä. Murskaajat kestävät lähes kaikkia hyökkäyksiä. Pysy kaukana.

LAUMAT

Suuret friikkilaumat voivat kasvaa jopa 500 yksilön kokoisiksi. Laumat syövät, liikkuvat ja hyökkäävät yhdessä, ja ne saavat vastustajan taltutettua alta aikayksikön.

ELÄIMET

Ihmiset eivät olleet pandemian ainoita uhreja. Pelottavat saalistajat vaeltelevat erämaassa puolustaen reviirejään ja etsien ruokaa. Alueella on nähty jo sairaita susia ja karhuja. Kuka tietää, mitä muuta ympäristöstä löytyy…

Moottoripyöräsi on liikkuva tukikohtasi, joka on luotu armottomiin olosuhteisiin ja vaihteleviin maastoihin.

Vietät paljon aikaa tien päällä, joten on tärkeää pitää pyörä kunnossa.

Vähittäiset korjaukset ja pysyvät parannukset voivat ratkaista taistelun elämästä ja kuolemasta… Etkä todellakaan halua, että bensa loppuu kesken vaarallisen pakomatkan. Pidä matkoillasi silmällä bensa-asemia ja hylättyjä polttoainekanistereita.

Voit lisätä päivityksiä jokaiseen pyöräsi osaan: lisäämällä esimerkiksi säilytystilaa voit pitää mukanasi enemmän ammuksia ja varusteita, ja parantamalla renkaiden pitoa voit ajaa vaativammissa sääolosuhteissa, kuten sateessa, tuulessa, lumella ja jäällä.

Bensatankin päivittäminen on yksi tärkeimmistä prioriteeteistasi.

Voit koristella pyörää myös erilaisilla maalipinnoilla ja teippauksilla ja tehdä siitä täysin itsesi näköisen.

Voit valita lähestymistapasi vapaasti: voit hiipiä huomaamattomasti tai edetä aseet laulaen.

Valitse strategiasi aina tilanteen mukaan, mutta muista, että kannattaa aina olla hyvin aseistettu.

Uudessa maailmassa ammukset ovat kultaakin kalliimpia, ja aseita voi olla vaikea löytää.

Lähitaisteluaseet kuluvat ajan mittaan, joten pyri löytämään uusia varusteita aina kun mahdollista.

Voit kehittää aseitasi myös käyttämällä erilaisia modifikaatioita kuten vaimentimia, joiden avulla pysyt näkymättömissä samalla, kun hoitelet kohteita.

Valokuvatilan avulla voit ikuistaa upeimmat hetkesi!

Taukovalikon monipuolisten kuvatoimintojen avulla voit jakaa parhaat ja raaimmat hetkesi ystäviesi kanssa verkossa.

Hahmot-paneelista voit valita erilaisia ilmeitä ja hienosäätää hahmon ja moottoripyörän näkyvyyttä.

Kehykset ja oletusasetukset -paneelista löydät erilaisia kehyksiä, logoja ja suodattimia.

Linssi-paneelissa voit muokata katselukenttää, polttoväliä sekä kuvan rakeisuutta.

Edistyneessä tilassa voit tehdä kuvaan viimeisiä viilauksia viimeistelemällä esimerkiksi värimääritykset.

1. Käytä friikkejä hyväksesi. Ne hyökkäävät kaiken liikkuvan kimppuun, joten yritä houkutella ne kilpailevia leirejä kohti, niin saat uusia tilaisuuksia käydä ryöstöretkillä.

2. Älä ohita hylättyjä ajoneuvoja. Tutkimalla ne voit löytää arvokkaita varusteita ja ammuksia

3. Jerrykannuista voi tehdä räjähteitä, joilla voit hoidella useita vihollisia kerralla.

4. Kiinnitä huomiota ympäröivään maastoon. Epätasaiset ja kiviset pinnat voivat vahingoittaa prätkääsi ajan mittaan.

Days Gone -pelissä on yhteensä 46 trophya. Tässä on ohjeet kolmen eri tasoisen trophyn löytämiseen.

Gold Ikuiset bestikset: Hanki leirissä liittolaisen luottamustaso.
Vinkki: Säästä kaikki friikkien korvat, eläimenlihat ja kasvit, niin voit viedä ne leiriin. Saat jokaisesta toimittamastasi esineestä krediittejä, ja samalla maineesi kasvaa. Kannattaa myös suorittaa kaikki leiristä saamasi työt!
Silver Ota korva käteen: Kerää 989 friikin korvaa.
strong>Vinkki:Jokaiselta kukistamaltasi friikiltä putoaa korva, kunhan et ammu sen päätä! Jos irrotat pään, voit silloinkin ottaa korvan talteen.
Bronze Selviytyminen ei ole elämistä: Pelasta 10 selviytyjää
Vinkki: Pidä kysymysmerkkiä silmällä minikartallasi, niin löydät uutta tekemistä, kuten eloonjääneiden pelastustehtäviä.

Muutama sana ihanalta lakitiimiltämme

Käyttämällä tätä ohjelmaa hyväksyt lisenssiehdot. Täydet lisenssiehdot löytyvät täältä: www.playstation.com/legal/software-usage-terms/.

Tässä joitakin tärkeimpiä kohtia:

  • Tämän ohjelmistolisenssin myöntää sinulle Sony Interactive Entertainment Europe Limited (toimii Englannissa ja Walesissa yhtiönumerolla 03277793).
  • Noudata lisenssiehtoja. Jos et noudata niitä, voimme päättää lisenssin, mikä tarkoittaa, ettet voi enää käyttää ohjelmaa. Se taas tarkoittaisi, ettet voisi pelata ja pitää hauskaa.
  • Tämä ohjelma on tarkoitettu yksityiseen käyttöön, joten älä käytä sitä kaupalliseen tarkoitukseen ja käytä sitä julkisesti vain meidän tarjoamillamme työkaluilla.
  • Saatat voida käyttää ohjelmaa verkossa.
    • Kun teet niin, sinun on käyttäydyttävä lakia noudattaen, asiallisesti ja toiset huomioon ottaen, ja varmistettava, että kaikki jakamasi materiaali (KTM – eli “Käyttäjän tuottama media”) täyttää nämä samat vaatimukset. Jos kohtaat PlayStation®-yhteisössä sopimatonta käytöstä, ilmoita siitä meille. Lisätietoja ilmoituksen tekemisestä löytyy osoitteesta www.playstation.com/safety.
    • Saatamme käyttää KTM-aineistoasi PlayStation™ Networkissä sekä muissa palveluissamme ja verkkosivuillamme (määrittämäsi yksityisyysasetukset huomioiden), ja sinut merkitään sen omistajaksi (joko Online-tunnustasi tai nimeäsi käyttäen, jos päätät paljastaa sen). Saatamme käyttää sitä myös kaupalliseen tarkoitukseen. Julkaisemalla KTM-aineistoa kerrot meille, että sinulla on kaikki oikeudet sen julkaisemiseen.
    • Saatamme kerätä sinusta tietoja, mikä selitetään tietosuojakäytännössämme: www.playstation.com/legal/PSNTerms.
  • Tämän pelin ikäluokitus perustuu sen sisältöön ja ikäryhmään, jolle sen sisältö soveltuu, ei pelin vaikeustasoon.
  • Jos olet vanhempi tai huoltaja, lue osoitteesta www.playstation.com/safety lisätietoja lapsesi pelikokemuksen räätälöimisestä tämän pelin sekä muiden tuotteidemme ja palveluidemme osalta.